Tinnitus

Jokaisella ihmisellä korvat joskus soivat tai vinkuvat. Useimmiten äänet kestävät vain hetken, mutta monilla tämä ylimääräinen konsertti jatkuu lähes tauotta. Noin 750 000 suomalaista kärsii tinnituksesta. Kun korvissa suhisee, vinkuu, viheltää tai jyskyttää, se on todennäköisesti tinnitusta. Koska tinnitukseen on monta syytä, myös hoitokeinot vaihtelevat. Lievitystä vaivaan voi löytyä esimerkiksi lääkkeistä, vyöhyketerapiasta tai voimistelusta. Yksi uusista, lupaavista hoidoista on poisoppiminen.

Professori Jukka Ylikoski (Tinnitusklinikka): - Tinnitus on aistittua ääntä, tai henkilön aistimaa ääntä, joka syntyy ilman että kyseessä on ulkoinen ääniärsytys, eli ei löydy selitystä, minkä takia se ääni syntyy, vaan se syntyy itsestään. Tinnitus on sinänsä vaaraton oire, mutta se saattaa pahimmillaan aiheuttaa unettomuutta, ärtymystä, masennusta ja väsymystä niin, ettei normaalista elämästä tule mitään. Voi olla, että monelle tinnituksesta kärsivälle potilaalle symbolinen kuva tinnituksesta on Edward Munchin taulu "Huuto" tai joku muu kauhuskenaario, mutta tietysti meikäläiselle, ammattilaiselle kuvantaminen on tuonut mahdollisuuden todeta, että tinnitus näyttää lisääntyneeltä aineenvaihdunnalta tietyissä kohdissa aivoja. Tämä kuvantaminen on ikään kuin todistanut, että tinnitus on todella olemassa. Tinnituksen syy kannattaa aina selvittää. Tavallisimmin korvien soimisen aiheuttaa meluvamma, mutta taustalla voi olla myös esim. vahatulppa korvakäytävässä, tärykalvon reikä, Ménièren tauti tai tuikitavallinen verenpainetauti tai niska-hartiaseudun säryt

Kun tinnitus iskee, moni pelkää sen olevan merkki jostain vakavasta sairaudesta ja pelko alkaa pian ruokkia itseään. Ongelmaa helpottaa jo tieto, että tinnitus johtuu normaalista hermoston toiminnasta ja on vain hyvin harvoin merkki vakavasta sairaudesta. Väärien käsitysten korjaaminen auttaa useimpia tinnituksesta kärsiviä niin paljon, että he pärjäävät tinnituksen kanssa. Koska tinnitukseen on monta syytä, myös hoitokeinot vaihtelevat. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Tinnitukseen on kokeiltu monia kuntoutusmenetelmiä: purennan korjauksia, lääkitystä, rentoutusta, fysikaalista hoitoa, hierontaa, vyöhyketerapiaa, lymfahierontaa, akupunktiota, hypnoosia, jne. Koska lääketiede pystyy vain harvoin poistamaan tinnituksen, monet lievittävät vaivaa myös vaihtoehtohoidoilla ja tuntevat saavansa niistä apua. Erilaiset psykologiset hoitomuodot yksilöterapiasta ryhmäkeskusteluihin ovat monille tinnituspotilaille paras apu. Omien ongelmien vertailu ryhmässä auttaa: en ole ainoa, joka kärsii tästä näkymättömästä piinasta.

Poisoppimisterapia eli TRT-hoito on osoittautunut lupaavaksi tinnituksen hoidossa. Poisoppimishoidon lähtökohtana on olettamus, että kroonista tinnitusta ylläpitävät mekanismit tapahtuvat aivoissa, eivätkä enää korvassa. Hoidon periaate on opetella elämään tinnituksen kanssa siten, että se ei enää ole häiritsevää. Tavoitteena on saada tinnitus menettämään synkän merkityksensä. Vaikka se olisi aikaisemmin tuntunut kuinka voimakkaalta ja epämiellyttävältä, se alkaa vähitellen heiketä ja monesti lakkaa kuulumasta pitkiksi ajoiksi. Useimmiten vahvoja uskomuksia on vaikea muuttaa. Alitajuisen kuulojärjestelmän uudelleenkouluttaminen hyväksymään tinnitus luonnollisesti syntyneeksi ääneksi, joka ei manaa elinaikaista piinaa eikä ole merkki vaarasta, vie vähintään kuukausia, joskus vuosia. Poisoppimisterapian kehittäjien mukaan kuitenkin jopa yli 85 % tinnituspotilaista hyötyy terapiasta.

Stressi, väsymys, fyysinen rasitus, tupakointi, kahvi ja alkoholi pahentavat usein tinnitusta, joten niitä kannattaa välttää. Tärkeätä on, että ihminen ei lähde tarkkailemaan tinnitusta, eli hän ei ala miettimään joka hetki, että kuuluuko se vielä ja häiritseekö se vielä. Toinen tinnituspotilaille annettava kultainen ohje on, että vältä hiljaisuutta. Tinnitusäänten häivyttäjäksi käyvät sekä tavallinen radio että korvalappustereot: miellyttävää musiikkia tai kiinnostavaa radio-ohjelmaa kuunnellessa huomio kiinnittyy muuhun kuin tinnitusääneen. Ja koska tinnitus monesti häiritsee nukkumista, yöllä on hyvä pitää herätyskelloa tikittämässä, ikkunaa auki tai radiota päällä.






Akne  l  Alkoholi  l  Anoreksia  l  Atkinsin Dieetti  l  Bulimia l  Diabetes l  Flunssa l  Hiustenlähtö l  Laihdutus l  Narsismi l  Nuuska l  Ruokavalio l  Itsetunto l  Selluliitti l  Silmien laserleikkaus l  Synnytys l  Syöpä l  Syylät l  Tinnitys l  Tupakointi l  Äidinmaito l