Syylät
Syylien koko ja muoto vaihtelee sen mukaan missä niitä esiintyy. Raajoissa syylät ovat yleensä laakeita, ihosta kohoavia ja pinnalta halkeilevia, kun taas kädenselissä ja kasvoissa sylät ovat pääsääntöisesti litteitä. Syyliä hoidetaan apteekin myymillä käsikauppavalmisteilla tai erikoislaastarilla sekä myös kaapimalla tai laserilla. Yhdysvalloissa suositaan jäähdytyshoitoa. Siinä asetetaan nestemäistä happea syylän päälle 10 - 20 sekunniksi joka toinen tai kolmas viikko. Hoito on melko kivulia,s ja se voi pelottaa lapsia.
Yhdysvaltain lääkäriseuran lasten ja nuorten lääketiedettä koskevassa lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan tavallinen ilmastointiteippi voi olla riittävä hoito syyliin. Sen on todettu olevan jopa tehokkaampi kuin lääkärin antama jäähdytyshoito. Tutkimuksessa puolet ihmisistä piti teipinpalaa syylän päällä kuusi päivää, poisti teipin, liotti syylää lämpimässä vedessä ja sitten hioi sitä. 12 tunnin kuluttua syylän päälle asetettiin uusi teippi ja kierrosta jatkettiin kaksi kuukautta tai kunnes syylä katosi. 85 % ilmastointiteippiä käyttäneistä pääsi eroon syylistään, mutta jäähdytyshoitoa saaneista vain 60 %. Teipin alla muhineet syylät katosivat neljän viikon kuluessa. Tutkijat pitävät teippiä parempana myös siksi, että se on turvallista ja koska sillä ei ole sivuvaikutuksia.
|