Atkinsin Dieetti
Atkinsin dieetti eli vähähiilihydraattinen ruokavalio perustuu hiilihydraattien rajoittamiseen. Muun muassa sokerin, valkoisen viljan, leivän, perunan ja maidon käyttöä pyritään välttämään. Hiilihydraatit eivät pidä kylläisyyden tunnetta yllä kuin lyhyen ajan. Rasvat ja proteiinit sen sijaan pitävät kylläisyyden tunteen yllä paljon kauemmin. Tämän vuoksi ihminen syö lopulta vähemmän.
Atkinsin dieetissä pyritään ketoosiksi kutsuttuun aineenvaihdunnalliseen tilaan. Ketoosilla tarkoitetaan tilannetta, johon elimistö joutuu, kun se ei saa hiilihydraatteja polttoaineekseen. Niinpä se rupeaa muuttamaan rasvaa ketoaineiksi, joita se sitten käyttää korvaavana polttoaineena. Ketoosissa nälän tunne häviää ja energiataso nousee. Ketoosi saavutetaan, kun hiilihydraattivarastot on kulutettu loppuun, eli yleensä noin kahdessa vuorokaudessa.
Ensimmäiset kaksi viikkoa syödään melko vapaasti lihaa, kalaa, siipikarjaa ja rasvaa. Ruokien pitäisi olla mahdollisimman vähän jalostettuja. Kananmunia saa syödä, kunhan huolehditaan, että niistä saatava proteiini pysyy kohtuullisella tasolla. Maitotuotteista voi nauttia tietyn määrän vähähiilihydraattista juustoa ja kermaa.
Hiilihydraatteja saa nauttia ensimmäisen kahden viikon aikana vain alle 20 grammaa päivässä. Tämän jälkeen hiilihydraattien määrää lisätään asteittain niin, että ketoositila pysyy ja laihtuminen jatkuu, vaikkakin hidastuu. Olennaista on myös vihannesten nauttiminen niiden hiilihydraattipitoisuuden perusteella.
|