Akne

Akne, kansanomaisesti "finnitauti" on erittäin yleinen yleislääkärille hakeutumisen syy opiskelijaterveydenhuollossa ja aknepotilaat muodostavat merkittävän potilasryhmän myös ihotautien erikoislääkärin vastaanotolla. Akne ei kaikilla liity vain murrosikään eikä ole sen aikainen lyhyt kosmeettinen pulma, vaan voi hoitamattomana jatkua läpi koko nuoruus- ja aikuisiän. Aknen hoitoon on olemassa lukuisia hoitoja - sekä paikallisia että suun kautta otettavia ja sopivan valmisteen löydyttyä akne saadaan ylivoimaisesti suurimmalla osalla potilaista hyvin rauhoittumaan. Akneen kannattaa lähteä hakemaan lääkäriltä apua silloin, kun oireet ovat nuorta itseään kiusaavia ja häiritsevät arkipäiväistä elämää - jo ennen kuin ne vaikuttavat itsetuntoon ja ihmissuhteisiin.

Akne on ihon talirauhasten sairaus, jonka taustalla on hormonaalisia ja perinnöllisiäkin tekijöitä. Aknessa talirauhasten suulla esiintyy sarveismuodostusta, jolloin talimassa ei pääse ulos, vaan tukkeutuu rauhastiehyeeseen muodostaen mustapään, eli komedon. Tukkeutuneissa talirauhasissa ihon normaaliin bakteerikantaan kuuluvat bakteerit hajottavat talimassaa ja tämä reaktio johtaa ihohuokosen ja sen ympäröivän kudoksen tulehtumiseen, punoittaviin näppylöihin ja märkäpäihin. Harvinaisemmissa ja hankalissa aknemuodoissa syntyy ihoon myös syviä ontelomaisia märkäpesäkkeitä ja niiden arpia.

Akne voidaan jakaa ihomuutosten vaikeuden ja luonteen mukaan kolmeen päätyyppiin, joiden kunkin hoitolinja ja lääkevalinnat poikkeavat toisistaan.
1) Ei-tulehduksellinen: Musta- ja valkopäitä (avo- ja umpikomedoja), ei-tulehtuneita näppylöitä.
2) Tulehduksellinen: Mustapäitä ja tulehtuneita, märkäpäisiä näppylöitä.
3) Vaikea, syvä akne: Syviä märkäpesäkkeitä, onteloita, jättää arvet.

Akneiho sietää yleensä hyvin normaalin pesun vedellä tai ihon pH:ta alentavilla pesunesteillä. Liiallinen pesu kuitenkin vain kuivattaa ihoa ja voi jopa ärsyttää aknea. Kaikkea kosmetiikkaa ei tarvitse välttää, mutta tuotteiden valinnassa on oltava huolellinen; rasvaiset, peittävät, öljyiset ja ihon huokosia tukkivat voiteet ja aurinkosuojatuotteet pahentavat aknea. Käsikauppavalmisteissa on paljon sellaisia tuotteita, jotka vain kuivattavat ihoa (sisältävät esim. rikkiä, salisyylihappoa) - itse akneen niillä ei ole vaikutusta ja niitä ei tulisikaan käyttää kuin satunnaisten ja lievien aknenäppyjen hoidossa. Kosmetologin suorittamasta ihonpuhdistuksesta voi olla lyhytaikaista hyötyä aknen muun hoidon lisänä. Omatoimisesti ei mustapäitä kannata tyhjentää eikä varsinkaan puristella tulehtuneita ihomuutoksia - tällöin ihon tulehdusreaktio useimmiten vain hankaloituu.







Aknen hoito

Aknen hoidosta vastaa yleensä yleislääkäri. Tarvittaessa yleislääkäri voi lähettää potilaansa jatkohoitoon ihotautien erikoislääkärille. Hoito valitaan aina aknetyypin mukaan sekä lääkärin ja potilaan yhdessä parhaaksi katsomalla tavalla. Aknehoidoilla pyritään hillitsemään talinmuodostusta, pehmittämään keratiinitulppaa (sarveistulppaa), vähentämään bakteerikasvua sekä vähentämään ihon tulehdusta.

Lievempiin aknemuotoihin riittää paikallishoito (näistä tehokkaat ja aknen syihin vaikuttavat valmisteet ovat reseptivalmisteita). Jos paikallishoidot eivät muutamassa kuukaudessa tehoa, vaihdetaan valmistetta tai siirrytään tablettimuotoisiin lääkkeisiin. Aknen hoidossa pätee ilmiö, joka liittyy kaikkeen lääkehoitoon - lääkeaineiden vaikutuksella on aina suuria yksilöllisiä eroja ja siten lääke, joka tehoaa toiseen, voi toiselle olla tehoton tai huonosti siedetty ja päinvastoin. Vaikeampiin aknemuotoihin valitaan heti hoidon alussa suun kautta annosteltavat lääkkeet. Yleisin tablettimuotoinen lääkitys on pitkä - useita kuukausia kestävä - antibioottikuuri (yleisimmin tetrasykliini). Tähän hoitoon yhdistetään paikallishoito.

Naisilla voidaan käyttää aknen hoidossa ehkäisypilleriä, jolla on aknea rauhoittava vaikutus - samalla lääkkeellä voi siis tarvittaessa hoitaa sekä iho-ongelmaa että ehkäisyn (Diane Nova). Ihotautien erikoislääkäreillä on edellä mainittujen hoitojen lisäksi mahdollisuus hankalissa aknemuodoissa käyttää tehokasta tablettilääkitystä (Roaccutan), joka on aknen hoitomuodoista arvokkain ja jossa tulee huomioida tarkoin sen käyttörajoitukset ja sivuvaikutukset (mm. ehdoton käyttökielto raskauden aikana, voi kuivattaa ihoa ja limakalvoja voimakkaasti jne).

Suurimmalla osalla akne parantuu viimeistään nuorella aikuisiällä, mutta muutamalla prosentilla ihmisistä aknea esiintyy vielä 40 vuoden iässä. Tupakointi heikentää ihon pintaverenkiertoa ja siten sekä altistaa ihon tulehduksellisille muutoksille ja vaikeuttaa niitä. Tupakoitsijoilla aknea esiintyy enemmän ja se on tyypiltään hankalampiasteista kuin tupakoimattomilla. Vaikea akne arpeuttaa ihoa pysyvästi, mutta muutoksia voidaan aknen rauhoituttua korjata erikoishoidoilla (kosmeettinen laserkirurgia). Akne on ihon talirauhasten sairaus, jolla on monta taustatekijää. Kyse ei ole puutteellisella ihonhoidolla aikaansaadusta ongelmasta.

Akne on sairaus, jota tulee hoitaa myös sen aiheuttaman psyykkisen taakan vuoksi. On todettu, että asiakaspalvelutyössä olevilla aknepotilailla on enemmän työstä poissaoloja kuin sitä sairastamattomilla. Aknen hoidot kehittyvät koko ajan ja sopivan hoidon löydyttyä ja jatkuttua 6 kk paranee vähintäänkin 80 % ihon aknemuutoksista. Mikäli akne on potilasta kiusaavaa ja se ei reagoi 2 - 3 kuukauden aikana paikallishoitoihin, on järkevää valita tablettimuotoinen lääkitys. Kuukautiskierrossa aina samaan aikaan ilmaantuvat aknenäppylät voivat olla hoitoa vaativia ja ne reagoivat parhaiten tablettimuotoisiin hormonilääkityksiin. (Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö / Duodecim)






Akne  l  Alkoholi  l  Anoreksia  l  Atkinsin Dieetti  l  Bulimia l  Diabetes l  Flunssa l  Hiustenlähtö l  Laihdutus l  Narsismi l  Nuuska l  Ruokavalio l  Itsetunto l  Selluliitti l  Silmien laserleikkaus l  Synnytys l  Syöpä l  Syylät l  Tinnitys l  Tupakointi l  Äidinmaito l